Omega-rasvahapot

Elintärkeät rasvahapot pitävät lemmikin kunnossa

Omega-3- ja omega-6-rasvahappojen saanti ravinnosta on koirille ja kissoille elintärkeää. Sekä niiden puute että epätasapaino näkyvät lemmikin ulkomuodossa ja aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia.

Omega-rasvahapot

Koirat ja kissat tarvitsevat ravinnostaan omega-3- ja omega-6-rasvahappoja, koska näiden lemmikkien elimistö ei pysty niitä itse valmistamaan. Rasvahapot toimivat solukalvojen rakenneosina, viestinviejinä ja kolesterolin kuljettajina, vastaavat solukalvojen läpäisevyydestä sekä vaikuttavat verenpaineeseen ja veren hyytymiseen. Rasvahappojen puute tai niiden saanti väärässä suhteessa nähdään ensimmäiseksi ihon hilseilynä sekä elottomana ja kiillottomana turkkina.

Omega-3-rasvahappojen vaikutuksia eri sairauksien hoidossa on tutkittu melko laajasti sekä ihmisillä että koirilla. Niillä on todettu olevan hyviä vaikutuksia muun muassa tulehduksellisiin sairauksiin, ihosairauksiin, liikuntaelinsairauksiin, hormonaalisiin sairauksiin kuten sokeritautiin ja kilpirauhasen vajaatoimintaan, sydänsairauksiin, hermostollisiin sairauksiin ja jopa syöpään.

Tärkeimmät rasvahapot ravinnosta ja ravintolisistä

Omega-6-rasvahapporyhmään kuuluu muun muassa linoleenihappo ja sitä on runsaasti viljoissa, kananmunissa, siipikarjanlihassa, soijassa, kokojyväleivässä, auringonkukkaöljyssä ja maissiöljyssä. Linoleenihaposta muodostuu tulehduksen välittäjäaineita ja liiallisina ne pitävät elimistössä yllä tulehdustilaa. Nykyihmisen ja koiran ruokavalio suosii nykyisin aivan liikaa omega-6-rasvahappoja ja tällä on yhteys moniin sairauksiin, esimerkiksi iho- ja nivelongelmiin.

Omega-3-rasvahapporyhmän tärkeä jäsen on alfalinoleenihappo ja sitä on runsaasti rypsi- ja pellavaöljyssä. Alfalinoleenihaposta muodostuvat eikosapentaeenihappo (EPA) sekä dokosaheksaeenihappo (DHA). Koirilla muodostus on tehotonta, joten EPA- ja DHA-lisäys on tarpeen. EPA ja DHA toimivat tulehdusta vaimentavina tekijöinä. Suoria EPA- ja DHA-rasvahappojen lähteitä ovat merikalat, esimerkiksi lohi, silakka ja makrilli.

Kissoilla ja atoopikoilla erityistarpeet

Puhtaana lihansyöjänä kissalta puuttuu välttämättömien rasvahappojen aineenvaihdunnassa vaadittava delta-6-desaturaasientsyymi. Kissan tulee siis saada ravinnostaan omega-6-sarjan arakidonihappoa (lihasta) ja omega-3-sarjan EPA- ja DHA-rasvahappoja (kalasta ja kalaöljystä). Myös atoopikoilla tämän entsyymin aktiivisuus on usein alentunut ja rasvahappojen lisääminen ruokavalioon on tärkeä osa hoitoa.

Tutkijat eivät ole toistaiseksi saaneet selville, mikä on optimaalinen omega-6- ja omega-3-rasvahappojen suhde ja riittäisikö pelkkä omega 3-rasvahappojen lisääminen ravintoon.

Välttämättömien rasvahappojen yliannostusriski on pieni. Ruoan prosessoiminen voi muuttaa myös rasvahappoja, ja niiden lisääminen prosessoituihin koiranruokiin on tärkeää.

Laadukkaissa ruoissa rasvahappojen puutokset ovat harvinaisia, mutta huono kotiruoka, vähärasvainen laihdutusruoka, heikkolaatuinen kuivaruoka, ruoan säilyttäminen väärissä olosuhteissa tai vanhentunut ruoka saattavat aiheuttaa rasvahappojen puutoksia.

Tuotteen valinta tärkeää

Käytetyn rasvahappolisän tulee olla laadukasta ja ennen ostopäätöstä tulisikin selvittää, miten rasvahappolisä on valmistettu. Kalaöljypohjaisissa tuotteissa raaka-aineen keräys useampien kalatehtaiden eristä ja pitkät säilytysajat aiheuttavat suuren riskin tuotteen härskiintymiselle, jolloin se on haitallista elimistölle.

Ravintolisän tulee sisältää E-vitamiinia härskiintymisen estämiseksi. Rasvahappovalmisteen hyöty nähdään iholla noin kahden kuukauden kuluttua antamisen aloittamisesta.

 
© Eläinklinikka Viksu. Lähde mainittava lainattaessa.

« Takaisin artikkeleihin