|
|
Eläinlääkärit
|

Suvi Linkohaka
Eläinlääkärin ammatti on ollut minulle se ainoa oikea jo pikkutytöstä asti.
Pehmolelujen mahat ommeltiin ja korvat tarkastettiin ahkerasti,
potilaskortistokin löytyi. Unelmasta tuli viimein totta, kun valmistuin
eläinlääkäriksi vuonna 2002. Unelmien työpaikka taasen tuli todeksi, kun viisi
vuotta myöhemmin perustin oman klinikan.
Eläinlääkärin työ on vaihtelevaa ja
vaatii joskus nopeitakin päätöksiä. Kahta samanlaista päivää ei taatusti ole.
Lisäplussana ovat ihanat asiakkaat ja miellyttävä työilmapiiri. Töihin on aina
mukava tulla! Koulutuksista saa voimaa ja innostusta omaan työhön.
Vapaa-aika kuluu perheen parissa, menossa mukana kissat Emma, Anne-Prinsessa ja Dexter eli Pikku-Dee ja labradorinnoutaja Aino. Olen
myös elvytellyt vanhaa ratsastusharrastusta, toivottavasti ei iske
pahimmanlaatuinen heppahulluus vielä "vanhoilla päivillä" ;o)
Hoitajat

Marika Lievejärvi
Aiemmilta ammateiltani olen laskentamerkonomi ja lähihoitaja. Uusia tuulia
etsiessäni kävin Paimiossa Varsinais-Suomen maatalousoppilaitoksessa
pieneläinhoitajan näyttötutkintoon suuntaavan koulutuksen. Kouluni loppui
joulukuussa 2006 ja heti tammikuussa 2007 aloitin työt Viksussa, jossa olenkin
ollut töissä alusta asti. Olen viihtynyt hyvin ja pidän työni parhaana puolena
sen vaihtelevuutta.
Kotona töitten jälkeen minua odottaa hovawartit Sani ja Luka. Sani on rauhallinen kodinvahti ja Luka ihailtavan innokas nuori puuhastelija. Lukan kanssa totellaan aktiivisesti ja palveluskoiralajit sekä mahdollisesti näyttelyt odottavat sitä tulevaisuudessa. 10-vuotias
tiibetinspanieliuros viettää ansaittuja eläkepäiviään mummolassa. Kokemusta
löytyy myös kissoista ja kaneista.
Harrastan vapaa-ajallani lentopalloilua, koirien kanssa ulkoilua sekä kaikkea
liikuntaa laidasta laitaan fiiliksen mukaan.

Anne Tähtinen
Olen opiskellut pieneläinhoitajaksi oppisopimuksella ja työskennellyt Eläinklinikka Viksussa
perustamispäivästä lähtien. Valmistun pieneläinhoitajaksi näytön suoritettuani, eli toivottavasti pian. Kotoa löytyy neljä koiraa kleinspitz Rölli, lk. hollanninpaimenkoira Asta, malinois Ruma ja toinen malinois Tessu, joiden kanssa harrastan aktiivisesti.
Koirat ja koiraharrastus pitävät hyvällä tavalla huolta siitä, ettei vapaa-aika
jää käyttämättä.

Lotta Nieminen
Tulin Viksuun helmikuun 2008 lopulla harjoittelijaksi ja syyskuussa aloitin oppisopimuskoulutuksen. Olen alusta asti
viihtynyt täällä erinomaisesti ja tuntenut, että minut otettiin lämpimästi
vastaan. Työ on monipuolista ja opittavia asioita riittää. Jokainen päivä on
erilainen eikä koskaan voi tietää mitä seuraavana on vastassa. Asiakkaat ovat
tietysti pääosissa ja vieneet sydämeni jo monta kertaa.
Kotona minulla on neljä maailman ihaninta kissaa, siamilainen ja kolme
erityislaatuista kotikissaa. Kissalaumasta huolimatta olen kasvanut ja elänyt koirien
ympäröimänä, mutta tällä hetkellä omaa koiraa ei ole. Suunnitelmissa uuden
koiran hankinta pyörii kuitenkin koko ajan.
Aiemmin minulla on ollut myös kääpiöluppakorvakani ja useita lintuja. Tähän asti
eteeni ei ole tullut vielä ainuttakaan eläintä, joka ei olisi koskettanut.
Harrastan kaiken kattavaa puuhastelua johon liittyy kasvit, eläimet ja käsityöt.
Soitan myös djembeä ja olen kiinnostunut luonnon- ja eläinsuojelutyöstä.
Haaveilen pienestä omasta mökistä, koiranpennusta, kirsikkapuusta ja talvisesta
lintulaudasta.
|
|
|